Vanha televisio, osa 5: Passiivisuus

2010-luvun alussa tiedeuutisten otsikot toistivat, että television katsominen lyhentää elinaikaa. Otsikointi tyyliin "TV:n katselu on kuollettava pahe" keräsi lukijoita. Perusteita ei jutuissa kerrota.

On helppo uskoa, että runsaasti televisiota katsovat kuolevat nuorempina. Se on tilastollinen väite, joka on helposti tutkittavissa. Mutta korrelaatiosta ei voi vetää syy- ja seuraussuhdetta. Kuinka paljon televisio nostaa niiden elämänlaatua, jotka eivät muutenkaan liikkuisi? Yhtä hyvin tilastoista voisi nähdä, että jääpiikkejä käyttävät ihmiset hukkuvat muita useimmin. Hehän liikkuvat keskivertoa useammin jäillä.

Henkisellä puolella logiikka on sama. Televisio-ohjelmat auttavat ymmärtämään maailman ongelmia, vaikka ne toisaalta yksinkertaistavat niitä. Latteasta ajattelusta voidaan syyttää televisiota, mutta toisaalta täysin sivistyksen ulottautumissa olevat hyötyvät televisiosta. Varmasti moni masentunut ihminen saa tv-ohjelmista motivaatiota. Se voi toimia porttina liikunta- tai lukuharrastukselle. Tai sitten porttina passivoitumiselle.

Manipulointi

Entä onko passiivinen television katsoja vain vastaanottaja, jota hallitaan median välityksellä? Pitää muistaa, että Euroopan pisin rauhanaika ajoittuu juuri television aikakaudelle. Onko televsio saanut ihmiset ymmärtämään muita kansoja, vai johtuuko tämäkin passivoitumisesta? Toisaalta tuntuu, että Pohjois-Korean kansaa hallitaan television avulla. On mahdotonta sanoa, oliko muna ennen kanaa.

Ja onko se lopulta kiinni tekniikasta? Internetin piti tuoda paluukanava kansalaiselle. Siltä se näytti 2000-luvun alussa, mutta jo 10 vuotta myöhemmin monet lehdet olivat poistaneet mahdollisuuden kommentointiin nettisivuillaan. Nyt bloggarit valittavat lukijapulasta, minäkin, ja maailman huomio on kiinnittynyt Trumpin viesteihin.

Nettikeskustelu on lähes yhtä yksisuuntaista kuin televisio. Harvat luovat sisältöä, kun muut vain seuraavat sitä. Huipputwiittaajat ja -bloggaajat saavat kymmeniätuhansia kommentteja, mutta eivät vastaa yhteenkään. Jostain syystä vastaamattomuudesta on tullut tapa. Kirjoittaja ja lukija ovat eri rooleja.

Sitä paitsi televisiossakin oli ohjelmia, jotka perustuivat kansalaisten aktiivisuuteen. Hakupaloissa voitiin hakea esinettä. PoliisiTV:ssä pyydettiin havaintoja rikoksille. Jopa jääkiekon MM-kisoissa 1995 palautteiden osuus, ja niiden kommentoiminen oli merkittävää. Nykytelevisiossa kommentit tuntuvat olevan erillisiä, toisille katsojille tarkoitettuja twiittauksia, jotka näytetään ruudussa.

Vihapuhe ja valeuutiset

Se, että kuka tahansa voi julkaista mitä haluaa, on johtanut ongelmiin ja jopa sotiin. Halutaan yhä räväkämpiä, huomiota herättäviä julkaisuja. Internetissä vastuu on usein ainoastaan yksilöillä, ja siksi julkaisut ovat altiita virheille ja ylilyönneille. Toisaalta ihmisten kiihottaminen laittomuuksiin voidaan tehdä vaikka maapallon toiselta puolelta, eikä sitä voida aina rangaista.

Ehkä kontrolli on hyvä. Sillä voidaan suojella esim. lapsia turhan kovalta markkinoinnilta. Toisaalta voidaan opettaa moraalia vankiloihin. Ei varmasti ole hyvä ajatus aktivoida vankeja tuottamaan vapaasti valitsemaan sisältöä julkisuuteen.