Vanha televisio, osa 2: Reaaliaikaisuus

Tässä juttusarjassa kerrotaan television muutoksesta ja siihen kohdistuvista utopioista. Tässä osa on omistettu television reaaliaikaisuudelle.

Linnanjuhlat, uutiset, olympialaiset, vaalit, musiikkikilpailut... Reaaliaikaiset lähetykset keräävät Suomessa miljoonia katsojia. Broadcast-tekniikalla voidaan lähettää yhtä asiaa kerrallaan, ja se loistaa silloin, kun matkapuhelinverkko rasittuu yhtäaikaisista käyttäjäryntäyksistä. Vuonna 2014 uutisoitiin jalkapallon mm-kisojen tukkineen mobiiliverot, kun nettilähetyksiä katseltiin kesämökiltä.

Reaaliaikaisuus aiheuttaa myös ongelmia. "En minä silloin ehdi, koska tulee Urheiluruutu", lausui muistaakseni Tuomas Kyrö. 1990-luvulla televisio hallitsi ainakin omaa ajankäyttöäni melkoisesti. Jopa uusintana lähetetävät sarjaohjelmat oli katsottava määrättyyn aikaan, määrättynä viikonpäivänä. Monina poutaisina ja lämpiminä iltoina piti valita, istuuko ruudun ääressä vai jättääkö katsomatta. Ja monet ohjelmat jäivät katsomatta, usein lopullisesti. Näin 2010-luvulla se tuntuu turhauttavalta, mutta...

Mutta elämä on aina valintoja. Netin suoratoistopalveluissa valintaa seuraa välittömästi katsominen, mutta reaaliaikaisessa televisiossa katsomispäätös suunniteltiin usein koko illaksi etukäteen. Muistoissani on siksi monet lapsuuden illat, kun lähetystä on odotettu alkavaksi ulkona. Liikuntakiintiö monesti täytetty  etukäteen erilaisissa pihaleikeissä, ja vasta ohjelman alkaessa on siirrytty sisätiloihin ruudun ääreen.

1990-luvulla ohjelmatietojen lehdistä lukeminen kehitti niidenkin lasten lukutaitoa, jotka eivät kouluun panostaneet. Ohjelmia ei tosin kovin montaa iltaan mahtunut, sillä lähetykset tulivat klo 16 ja 23 välillä kahdelta kanavalta. Itse olin erityisen tietoinen ohjelmistosta ja suunnittelin tv-aikatauluni yli viikoksi eteenpäin. Vastaavasti netti-tv:n, eli Areenan, Katsomon, ja TV-kaistan käyttäjänä olen vähän onneton: Vaikka ohjelmat voisi katsoa kun huvittaa, ne jäävät katsomatta, kunnes ne saavuttavat takarajan. En osaa katsoa ilman määrättyä aikataulua.

Koska puitteet olivat rajalliset, käytettiin ohjelmatiedoissa suurta kirjallista, poeettista luovuutta. Ohjelmatietojen piti mahtua sekä lehteen että televisioruudulle.  Aikataulu suunniteltiin niin toistuvaksi ja säännölliseksi, että katsoja tiesi ohjelmat ilman ohjelmalehtistä. Kaikessa piti pelkistää.

MTV3:n ohjelmatietoja ruudulla 22.5.1993

Olen aina seurannut tv-ohjelmien kommentointia, ja olen huomannut, miten ne usein koskettavat aikatauluja: Ohjelma-ajat eivät sopineet työvuorojen kanssa yhteen, lastenohjelmat sijoitettiin liian lähelle K18-sisältöjä, tai kaksi hyvää ohjelmaa tuli samaan aikaan eri kanavalta. Vastaavasti reaaliaikaisuus tuntuu olevan se , josta nykykatsojat suomivat vanhaa televisiota. Suunnattomasti ärsyttää se, ettei mainoksia voi kelata.

Mutta reaaliaikaisuus elää vahvasti netissä. Twitchissä jaetaan suoria lähetyksiä, joita tehdään kotona.